NÄIN POKS SYNTYI

Olin matkalla työhaastatteluun. Bussimatka oli pitkä. Istumalihaksia piti kuluttaa puolentoista tunnin ajan. Perillä nousin hiostuneelta penkiltä ja lähdin tarpomaan kohti työpaikkaa, joka ehkä tulevaisuudessa olisi minun. 

 

Paitsi että. Matkapahoinvoivana olin jo siinä vaiheessa päivää totaalisen puhki. Tätäkö tämä nyt on? Pitkiä työmatkoja, pahoinvointia ja niistä seuraavaa väsymystä. Haastattelussa minulle kerrottiin kellokortista, liukuma-ajasta ja avokonttorista. Nyökyttelin kohteliaasti. Samaan aikaan ajattelin: hitto soikoon, tämä ei ole minua varten.

 

En saanut työpaikkaa (kohteliaasta ilmehdinnästäni huolimatta). Sisimmässäni tiesin jo ennen haastattelua, että minua ei ole tehty istumaan aamuyhdeksästä iltapäiväviiteen avokonttorin tehoilmastoinnissa. Tiesin, että kovin pitkään en jaksa sinnitellä, jos joudun kuluttamaan ergonomisesti muotoillun työtuolin penkkiä paikassa, jossa työtä mittaroidaan kellokortin lukemien, ei aikaansaannosten perusteella.

 

Älä ymmärrä väärin. Toimistoissa, ilmastoinnissa tai ergonomisissa työtuoleissa ei ole mitään vikaa (kellokorteista ja avokonttereista minulla sen sijaan olisi paljonkin sanottavaa ). Mutta se kaikki ei ole minua varten. Minä olen parhaimmillani silloin, kun saan kynäillä ihan omassa rauhassani rennosti nojatuolissa retkottaen ja näppäimistöä naputtaen. 

 

Tuon turhan, mutta kuitenkin niin tärkeän työhaastattelun jälkeen tiesin, että minun kohtaloni on tehdä työtä omalla tavallani. Yrittäjänä, joka päättää itse niin työaikansa kuin työtuolinsa paikan ja muodon.

 

Muutama kuukausi tuon työhaastattelun jälkeen syntyi Toimisto Poks. Ja Poksissa ei ole yhtäkään ergonomista työtuolia.