• POKS

Täydellistä Instagram-feediä tavoittelemassa

Ahdistaa: vaatimus täydellisen yhteneväisestä Instagram-feedistä (johon hiukseni eivät sovi).


Okei, tämä vaatii ehkä vähän avaamista.


Tiedättehän ne Instagram-tilit, joiden feed on täydellisen yhteensopiva? Kuvat eivät ole pelkästään kauniita, vaan ne sen lisäksi muodostavat keskenään harmonisen, yhteneväisen kokonaisuuden, jota katsellessa näkee vain toisiinsa sointuvia värejä, johdonmukaisesti käytetyn tyylin ja moitteettomasti linjassa olevan viimeistelyn tarkkaan harkitulla Lightroom-presetillä tai muulla brändiin sopivalla filtterillä? Ja jos oikein ammattimaisia ollaan – ja kukapa ei haluaisi olla – kokonaisuutta häiritsevät postaukset, ne vähän harkitsemattomasti julkaistut, poistetaan jälkikäteen. Pian!


Niin, luulen että tiedät.

Sellainen haluaisin itsekin olla. Sellainen olen yrittänyt olla, mutta törmään jatkuvasti hankaluuksiin ja haasteisiin, jotka ovat alkaneet rajoittaa julkaisuani ehkä jo liikaakin. Hankaluudet ovat esimerkiksi tällaisia:


Hiusteni väri (eli enemmän tai vähemmän räikeä oranssi) ei oikeastaan sovi Toimisto Poksin visuaaliseen ilmeeseen, joka koostuu rauhallisista, jopa hennoista väreistä kuten vaaleanpunaisesta, harmaasta ja beigestä. Kuka ei kuulu joukkoon? Minä!

Kotimme paras kuvausseinä, eli se, joka sijaitsee suurimman ikkunan vieressä (päivänvalo on katsokaas paras kuvausvalo) on samalla se seinä, johon on valittu tapetti, joka sopii kyllä 1840-luvulla rakennetun puutalon henkeen, mutta ei niinkään visuaaliseen ilmeeseeni.

Ja juu, en oikeastaan omista yhtäkään sellaista vaatetta, joka oikeasti soljahtaisi siihen, mitkä Toimisto Poksin värit ovat. Minun vaatekaapissani on mustaa, siellä on metsänvihreää ja sitten siellä on kuvioita. Sen yhden beigen paidan, joka joissakin kuvissani näkyy, ostin varta vasten, koska sävypaletti hei!



Ensinnäkin. Allekirjoitan, että kauniita, laadukkaita kuvia on silmän helpompi katsella. Me ihmiset olemme visuaalisia, arvostamme estetiikkaa ja haluamme ympärillemme kauneutta, jotta maailma tuntuisi edes hitusen paremmalta paikalta elää. Mutta toisaalta, pysähdyn katselemaan myös sellaisia kuvia, jotka eivät laatukriteeriensä puolesta yllä lähellekään kärkipäätä, mutta joista löytyy jotain aitoa, käsinkosketeltavaa epätäydellisyyttä, rosoa. Niitä kuvia ei ole valotettu oikein, eikä niitä ole hinkattu jälkikäteen Photoshopissa. Niissä on silti se tärkein, niissä on elämää ja siksi jotain äärimmäisen kiinnostavaa.


Toisekseen. Ymmärrän täysin visuaalisen yhtenäisyyden merkityksen. Olen saarnannut itsekin sen puolesta. On tärkeää, että brändi on tunnistettava eikä vaihda ilmettään päivän, mielialan tai täysikuun mukaan. Tunnistettavuus on helpompaa käsitellä, se hivelee silmää ja mikä tärkeintä: se on yhtä tyydyttävää kuin suorassa oleva pöytäliina, eteisen siisti kenkärivi tai sileäksi silitetty kauluspaita.


Silti ajatus täydellisestä Instagram-feedistä on alkanut ahdistaa. Periaatteessa yhteneväisyys yksinkertaistettuna tarkoittaa, että jos valitset musta-valkoisen linjan, siinä on pysyttävä silloinkin, kun haluaisit kuollaksesi julkaista jotain kauniin kirjavaa. Ja jos julkaiset, ainakin poistat sen pian jälkikäteen, hyvänen aika sentään.


Miten tylsää, miten rajoittavaa! Siksi täydellisyyden tavoittelu on alkanut kuristaa kurkkuani, se on alkanut viemään voimia. Ja mikä pahinta: se on alkanut nostaa esiin huonommuuden tunteita. Esimerkiksi tällaisia:


Katso nyt miten upean yhteneväisiä feedejä kaikilla ja kaikkialla on – paitsi sinulla.

Miksi ihmeessä tämä ei muka onnistu? Yritä enemmän. Säädä värejä. Suunnittele paremmin.


Ei se voi olla niin vaikeaa. Oikeasti et vain osaa!


Muutamaan otteeseen olen onneksi jo törmännyt maltilliseen kapinointiin yhteneväisen feedin tavoittelussa, kun visuaalisessa linjassaan hyvin tunnollisesti pysyneet instagrammailijat ovat repäisseet ja päätyneet julkaisemaan jotain yllättävää. Sellaista, joka pompahtaa esiin muuten niin täydellisen seesteisestä kokonaisuudesta.


Samaa aiheetta käsittelee Eeva Kolu kirjassaan Korkeintaan vähän väsynyt. Hän kuvailee, miten henkilöistä tulee henkilöbrändejä ja miten ajan kuluessa julkaisut muuttuvat sommitelluiksi ja siten todellisuuskin rajatummaksi.


”Yhteensopimattomat otokset harvenevat ja kuvat alkavat muodostaa harkitun, kuratoidun kokonaisuuden.


Loputtomassa kuratoinnissa on yksi ongelma: siinä missä ihmisyyteen kuuluu kaoottisen sekalainen kokoelma erilaisia kokemuksia, brändille kaikki mikä on ”off-brand”, on väärin.”


Ihmekös vähän ahdistaa.


Mutta hiuksiani en värjää maltillisemman värisiksi siksi, että sopisin paremmin brändiin. Brändi muuttukoot minun näköisekseni – ja se ei todellakaan näytä täydelliseltä tai harmoniselta.